Kumppaniksi
Kumppaniksi

Kestävä kumppanuus

Rakennamme talotekniikan tulevaisuutta yhdessä kumppaneiden kanssa, joiden toiminta on linjassa Elvakin arvojen ja tavoitteiden kanssa. Haemme merkityksellisiä ja kestäviä teknologia-, tutkimus- ja urakointikumppanuuksia yritysten, oppilaitosten ja muiden toimijoiden kanssa.

Katse paremmassa huomisessa

Tutkimus- ja kehitys-
toimintamme

Käytämme jopa kolme prosenttia liikevaihdostamme tutkimus- ja kehitystoimintaamme. Tavoitteenamme on löytää uusia, kustannustehokkaita ja innovatiivisia ratkaisuja asiakkaidemme hyödyksi.

Olemme mukana useissa kansainvälisissä talotekniikka-alan kehityshankkeissa, kuten muun muassa älykkäiden ja luotettavien kyberfyysisten yhteisöjärjestelmien TIoCPS -hankkeessa sekä Kestävän teollisen rakentamisen ja simuloinnin SICu-tutkimusprojektissa.

Elvak Partner -ohjelma

Talotekniikan työpariksi

Kehitämme ja kasvatamme Elvak-partneriverkostoamme kattavampaan ja monipuolisempaan suuntaan. Tarjoamme rakennusautomaatioasennusta, pistetestausta ja käyttöönottoa kumppaneillemme kaikkialla Suomessa.

Valtakunnallisesti toimivana kasvuyhtiönä haemme aina uusia urakointikumppaneita suunnittelu- ja urakointihankkeidemme toteuttamisen tueksi. Kumppanuusohjelmamme hyödyttää molempia osapuolia – projektien ja verkostojen laajeneminen uusille alueille tehostaa sekä liiketoimintaa että avaa uusia mahdollisuuksia.

Elvak Partner -ohjelma

Teknologia-
kumppanuudet

Alamme edelläkävijänä etsimme uusia teknologisia innovaatioita, joiden avulla voimme suunnitella, urakoida ja ylläpitää asiakkaillemme entistä parempaa ja kustannustehokkaampaa talotekniikkaa.

Haemme aktiivisesti teknologiakumppaneita muun muassa rakennusautomaatiojärjestelmien, pilvipalveluiden, IoT:n ja tekoälyn parista.